Puheenjohtajan kirje 04/2020

Kohta vietetään ammattiosastomme yksivuotissynttäreitä! 

On ollut ilo ja kunnia olla mukana perustamassa uutta, omaa varhaiskasvatuksen ammattiosastoa. Ja kun sanon uutta, sitä todella tarkoitan. Vaikka monella meillä perustajista onkin takana useita aktiivivuosia, aiemman ammattiosaston muuttaminen varhaiskasvatuksen ammattiosastoksi oli uutta. Kun kaikesta byrokraattisesta oli selvitty, pääsimme suunnittelemaan toimintaa. Ensimmäinen asia oli tavoittaa teidät, tiedottaa tästä uudesta varhaiskasvatuksen ammattiosastosta ja saada teidät mukaan tähän yhteiseen matkaan. Pidimme isot kirjetalkoot ja se kantoi hedelmää. Kiitos teille!  ’

Syksyllä pidimme ihka ensimmäisen jäseniltamme, joka oli todella hyvä. Teitä jäseniä saapui paikalle runsaasti. Keskustelimme varhaiskasvatuksen sen hetkisistä ajankohtaisista asioista. Oli hienoa kuulla mitä kentälle kuuluu ja mitä siellä oikeasti tapahtuu. Toivottavasti otatte yhteyttä matalalla kynnyksellä myös jatkossa, jos jokin asia työssä mietityttää. 

Joulukuussa pidettiin järjestyksessään ensimmäinen sääntömääräinen syyskokous, hienoissa puitteissa, vanhassa Katajanokan vankilassa. Paikalle saapui taas monta aktiivista jäsentä, ja näin kokous saatiin vietyä hienosti läpi. Saimme hallitukseen uusia innokkaita jäseniä ja varajäseniä. Ihan mahtavaa!! Kokouksessa keskustelimme mm. siitä millaista toimintaa jäsenet kaipaavat ammattiosastolta.   

Alkuvuonna panostimme tuleviin liittohallitusvaaleihin sekä tuleviin neuvotteluihin, unohtamatta liittokokousvaaleja. Kiireinen kevät olisi siis tiedossa. Samalla suunnittelimme jäsenille erilaisia tapahtumia ja tulevaa kevätkokousta.  

Sitten tuli korona, joka laittoi asiat päälaelleen. Kaikki tulevat ja suunnitteilla olevat tapahtumat jouduttiin joko siirtämään tai perumaan.  

Muutama sana koronasta. Me teemme merkityksellistä työtä eturintamassa ja näin varmistamme omalta osaltamme, että kriittisillä aloilla työskentelevien vanhempien työssäkäynti mahdollistuu. Me toimimme kaupungilta tulleiden ohjeiden mukaan. Poikkeusolojen ollessa käytössä, työnantajan on mahdollista siirtää meitä eri toimialalle kahdeksaksi viikoksi työskentelemään, sellaisiin työtehtäviin johon meillä riittää osaaminen. Työtehtävien vaihto, työkierto, kannattaa ottaa mahdollisuutena nähdä ja kokea jotain uutta! 

Uusia työsopimuksia ei kuitenkaan tule tehdä, eikä palkka voi pienentyä. Jos työkierrossa olevasta työstä maksetaan vähemmän palkkaa, maksetaan erotus henkilökohtaisena palkanlisänä. 

Työt ammattiosastossa jatkuvat taustalla, vaikka kokoontumiset ovatkin nyt kielletty, suunnitellaan syksyksi kaikkea mukavaa. Toivottavasti tavataan tulevissa tapahtumissa! 

 

Seuraa ammattiosaston kotisivuja sekä Facebook-sivuja.

http://ao814.superliitto.fi/

http://www.facebook.com/super helsingin varhaiskasvatus ao814 

 

Terv. Johanna Hyrske Puheenjohtaja 

          super814(at)superliitto.fi